Pienet suuret ilot

Joulu on ohi ja tiukat rajoitukset sulkevat normaalielämän. Harmittaa, ahdistaa, voi kurjuutta! Pitäisikö ripotella tuhkaa päälleen ja synkistyä. Ei sentään! Meillehän tuli juuri talvi ja sitä myötä valtavasti valoa ja uutta iloa. Kun jotain otetaan elämästä pois, muuta mahtuu tilalle. Sitä ei vain aina huomaa. Ja pienet lumipesut piristävät kummasti.
Talven riemuja
Talven riemuja

Kun jouluaatto valkeni etelässäkin, oli päästävä ulos. Syöksyimme aikuisten lasteni kanssa Littoistenjärvelle ja aloimme heitellä lunta ilmaan, toistemme päälle, hypellä, tehdä lumienkeleitä, kaikkea sitä mitä teimme luonnostamme viisitoista vuotta sitten. Tuskin huomasimme, että pakkasta oli 15 astetta.

Posket punaisina ja iloa pulputen lähdimme lämmittämään joulusaunaa. Oliko maailmassa jotain ongelmia, jos oli, emme muistaneet yhtäkään.

Jonkinlaisia lumipesuja kannattaa harrastaa ainakin kerran päivässä. Se ei tee maailmaa valmiimmaksi, mutta helpottaa kummasti. Samalla se auttaa näkemään ja kokemaan pieniä elämän iloja, jotka voi kasvaa suureksi. Ja kun päästää irti ikävistä ajatuksista, saa positiivista virtaa, jolla maailmaa voi joskus muuttaakin. Pienistä hiutaleista koostuu se isokin lumivuori. Kannattaa yrittää.

Talvinen valokuva verkatehtaasta

Littoisten verkatehdasmiljöö sai jouluaattona valkean lumipeitteen.

Lumileikkejä

Jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Eeva Turpeinen
puh 040 356 5696
eeva.turpeinen(at)gmail.com